MEDIA, Vuosikokoustapahtuma 2008 4.12.

MEDIA Suomen Estetiikan Seuran vuosikokoustapahtuma 2008

Vuosikokousseminaarin teemana on tänä vuonna Media. Media tarkoittaa arkikielenkäytössä lähinnä joukkotiedotusvälineitä eli lehdistöä, televisiota, radiota ja internetiä. Sanalla voidaan kuitenkin viitata myös muunlaisiin välineisiin ja välitiloihin; taustalla on latinan medium, joka merkitsee mm. keinoa, keskiväliä, julkisuutta ja yhteishyvää. Seminaarissa keskustellaan siitä, voiko taiteilija käyttää joukkotiedostusvälineitä oman taiteensa välineenä. Miten tällaiset välineet vaikuttavat siihen, minkälainen taide pääsee esille? Onko mediataide sama asia kuin median taide? Ja millaista on median estetiikkaa talousuutisissa ja juorupalstoilla? Lisäksi myös niillä taiteilijoilla, jotka eivät paistattele julkisuudessa, on omat välineensä: värit, äänet, sanat. Millaisia välineitä ne ovat ja miten ne ohjaavat taiteilijaa? Miten taiteilijan välineet tai keinot ovat taiteilijan ja yleisön välissä? Ovatko ne esteitä vai välittäjiä?

Seminaari järjestetään Taideteollisen korkeakoulun tiloissa,
Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa torstaina 4. joulukuuta 2008 klo
13–17. (Hämeentie 135 C, 00560 Helsinki, raitiovaunut 6 ja 8,
bussi 71 Rautatientorilta.)

Tilaisuudessa puhuvat kirjailija ja folkloristiikan dosentti Sven-Erik
Klinkmann, muusikko ja filosofian tohtori Petri Kuljuntausta, taiteilija ja kuvataiteen professori Teemu Mäki, kirjailija ja oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti sekä kuvataiteilija ja taiteen tohtori Outi Turpeinen.

Seminaarin lopussa julkistetaan Vuoden esteettinen teko 2008 -palkinnon
saaja.

Ohjelma

13.00-13.15: Avauspuheenvuoro
13.15-13.45: Teemu Mäki: Taidetta vai viestintää?
13.45-14.15: Sven-Erik Klinkmann: Elokuvasankarin hyppy mediasta toiseen
14.15-14.30 tauko
14.30-15.00: Petri Kuljuntausta: Soivan taiteen ja median suhteista
15.00-15.30: Outi Turpeinen: Kolme tulkintaa Pompeista
15.30-16.00 tauko
16.00-16.30: Jarkko Tontti: Otsikko avoin
16.30-17.00: kaikkien puhujien loppukeskustelu
17.00: Vuoden esteettinen teko -palkinnon julkistaminen.